YleX Otto on täällä tuorein vedoin! 🔥
Paperi T tulkitsee vielä julkaisemattoman albuminsa kappaleet “Sä tuut unohtuu“, “muuttolinnut, rantahiekkaa,“ sekä “Basilikanlehtiä“. Vierailevina tähtinä kuullaan Pariisin Kevään karismaattinen vokalisti Arto Tuunela sekä muun muassa Ruusut-yhtyeessä vaikuttava Ringa Manner. Taltioitu maaliskuussa 2023.
Jaksot julkaistaan aina ensin Yle Areenassa.
Tilaa kanava, koska näitä spessuja tulee lisää! ✨
YleX Otto on YleX:n Youtube-kanava ja sarja, joka tarjoaa eksklusiivisia live-esityksiä Suomen kiinnostavimmilta artisteilta. Livevetojen kokonaisuus visuaalisuudesta biisien versiointiin on suunniteltu tiiviisti yhdessä esiintyvän artistin kanssa. Lopputuloksena on noin kolmen biisin keikka ja kokonaisuus, joka sisältää jaksosta riippuen uusia versioita jo tunnetuista biiseistä tai toistaiseksi julkaisemattomia kappaleita.
TEKIJÄT:
Esiintyjät: Paperi T, Pariisin kevät (Arto Tuunela), Ringa Manner
Tuotantoyhtiö Words With W Oy
Käsikirjoitus ja idea: Henrik Suhonen & Julius Konttinen
Ohjaaja: Henrik Suhonen
Tuottaja: Nita Rehtonen
Apulaisohjaaja: Julius Konttinen
Kuvaaja: Jens Zitting
Kamera-assistentti: Alexander Richardson
2. kuvaaja: Pyry Pelkonen
Valaisija: Santeri Siirtonen
Lavastus: Words With W Oy
Äänitys & miksaus: Juho Koskinen
Projisointi: Jatta Aaltonen
BTS-kuvaaja: Julian Riikonen
Still-valokuvaajat: Joanna Tzortzis & Julius Konttinen
Leikkaaja: Rasmus Purola
Värimäärittely: Juhani Vuorisalo / GradeOne
Musiikkituotanto: Miikka Koivisto
Ohjelmakonsepti: Julius Konttinen, Henrik Suhonen
Tilaaja: Elsa Tolonen, Yle
Vastaava tuottaja: Anita Grönlund, Yle
Tuottaja: Fanni Kangasvieri, Yle
Tuotantokoordinaattori: Riku Tonttila, Yle
Toimittaja: Katri Norrlin, Yle
#ylex #ylexotto
3 views
152
32
2 weeks ago 00:03:24 1
Clutter Chaos? This Rolling Cart is the Storage MVP You Didn’t Know You Needed! - YouTube
4 weeks ago 00:28:26 3
Это конец Темной Энергии? / Парадокс черных дыр / Загадка Плутона / Астрообзор #173
1 month ago 00:04:19 1
Al Bano & Romina Power - Liberta
1 month ago 00:03:51 2
Puff The Magic Dragon -- Peter, Paul & Mary ~ Live 1965