Sininen tekee paluun! Tältä näyttää kauden 2023-24 kotipelipaita

Jokerit esiintyy uudella kaudella tutussa kirkkaansinisessä pelipaidassa, josta on muodostunut fanien suursuosikki vuosien varrella. Helsinkiläisseuran juniorien kotipaita oli väritykseltään samanlainen jo viime kaudella. Pohjaväri on kirkkaansininen, mutta paitaan on tuotu samalla hieman lisää punakeltaisuutta, joka näkyy hiharaitojen lisäksi helmassa. Jokerit on suunnitellut paidat yhteistyössä varustekumppaninsa Warriorin kanssa, joka on myös tehnyt paidat. -Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Olemme kuunnelleet fanien toiveita herkällä korvalla, ja uskomme, että myös he syttyvät paidoista yhtä paljon kuin tekijät. Mielestämme paidoissa on edustettuna seuran historia, mutta samalla kirkas tulevaisuus, jota kaikki yhdessä rakennamme, sanoo Jokereiden toimitusjohtaja Antti-Jussi Niemi. Pelipaitojen esittelyvideon voit katsoa alta. Mukana on paljon tuttuja kasvoja helsinkiläisseuran historiasta. Videolla esiintyvät ja pelipaitaan sonnustautuvat Ramses II, Lärvinen, Mikko Saarni, Arttu Lindeman, Jaakko Parkkali, Petri Varis, Hannu Aravirta, Esa Lindell, Antti-Jussi Niemi, Ossi Väänänen, Markus Hännikäinen, Leo Äikäs, Emil Kuusla, Rane Raitsikka, Notkea Rotta, Otto Karvinen sekä tietysti runsaasti faneja. Jokerit kiittää isosti kaikkia! Siniset pelipaidat nähdään ensimmäisen kerran joukkueen yllä perjantaina pelattavassa Pitsiturnauksessa.
Back to Top