JEREMIA (Käännös 1992)
( Lähde Olavi Peltola)
TEEMA
Tuomion on pakko tulla.
AVAINJAE
Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta Jer 31:3, vk, (Minä olen sinua aina rakastanut, Israel, siksi vedän sinua luokseni uskollisesti).
JOHDANTO
Jeremian seurassa saamme eläytyä Herran kansan eräisiin kohtalokkaimpiin vuosikymmeniin. Jeremia sai kutsun profeetaksi parinkymmenen vuoden ikäisenä. Tämä tapahtui todennäköisesti vuonna 626 eKr. Hän asui silloin sukunsa keskuspaikassa Anatotin kylässä viiden kilometrin päässä Jerusalemista. Hän oli Jumalan kiroaman Eelin pappissuvun jäsen. Kirjan lopussa kerrotut tapahtumat sijoittuvat 580-luvulle. Tämän jakson alkupuolella vaikutti kuningas Josian johtama hengellinen uudistus. Sen keskuksena oli lain kirjan löytyminen temppelistä vuonna 621 (2 Kun 22). Mutta uudistusliike sammui, kun Josia kaatui Megiddon taistelussa 609. Karkemin taistelun jälkeen v. 606 Juuda joutui Babylonian vasalliksi. Nebukadnesar valloitti Jerusalemin ensimmäisen kerran kuitenkin vasta vuonna 597. Jerusalemin lopullinen tuho tapahtui 587.
Kirjan luvut on yhdistetty eri kuninkaisiin niin, että luvut 2-12 ovat Josian (626-609) aikaisia, luvut 13-20, 25-27:11 ja 35-36 Jojakimin (608-598) aikaisia ja luvut 21-24, 27:12-34:22 ja 37--39 taas Sidkian (598-587) aikaisia.
Kirjan sanoma keskittyy Juudan elämään, mutta se sivuaa myös toista sataa vuotta aikaisemmin tuhoutunutta Israelia ja laajenee lopuksi koskemaan monia naapurikansoja. Jeremiaa on nimitetty kansojen profeetaksi. Kirjan keskeinen sanoma liittyy kuitenkin Juudan tuhoon. Kirja kuvaa syvää luopumusta, josta ihmiset eivät ensin halunneet ja sitten eivät enää kyenneet nousemaan. Siksi Jumalan kuritusten täytyi tulla, ja profeetta joutui kokemaan ne kaikki kansansa kanssa.
Kirja on yksittäisiä sanoja laskien Raamatun pisin kirja (21 673 sanaa, Psalmeissa on 19 479 ja 1 Moos:ssa 20 512 sanaa).
Kirja voidaan jakaa seuraavasti:
Profetioita ennen Jerusalemin hävitystä (1-25)
Lohdutuksen kirja (30-33)
Kertova osa (26-29, 34-45)
Profetioita naapurikansoista (46-51)
Jerusalemin hävitys (52)
Meidän kannaltamme tärkeimmät osat ovat yksi ja kaksi.
1 view
8
1
5 years ago 01:01:45 1
Erkki Jokinen - Jeremian kirja osa 1
5 months ago 01:08:04 5
Väärennetyt Raamatut
2 years ago 02:02:05 2
PE Ahvioo & niitä näitä...
2 years ago 01:48:03 1
SU 18 Ahvio & Metsämäki... & Hyvää äitien päivää!
4 months ago 01:56:32 1
Isänmaallinen Olli-Radio Kuunnellaan Johanneksen Ewankeliumi...
1 year ago 02:29:29 1
Kohti Orwellin totalitarismia: Nykypäivän näkökulmia | Tapio Puolimatka
12 months ago 01:46:22 1
SU 18 Ajankohtafoorumi - Kielletäänkö Saksan AfD-puolue? Ahvio & Metsämäki & ?
7 months ago 01:44:18 4
ERIKOISLÄHETYS KE 18 AIHE: MAALITTAJA SAIKO & PAPUKAIJA PARVENSA, PÄÄOSIN...
2 years ago 00:57:01 3
Osa 2 - Pyhät profeetat ja Kristuksen tulemus
1 year ago 00:00:51 3
VÄYRYNEN/HUHTASAARI JAUHOTTAA NIINISTÖN
1 year ago 02:27:52 1
SU 18 Ajankohtafoorumi - Kolmatta maailmansotaa valmistellaan. Ahvio, toim. Metsämäki & ?
7 months ago 02:46:00 1
SU 18 Paavola/ewankeliumi/Q&A, aloitetaan WHO:n pandemiasopimus etc. Ahvio & Metsämäki
1 year ago 02:35:11 1
SU 18 Ahvioo & oletko se sinä puheella/esitelmällä.? & normi vieraita...
1 year ago 01:50:13 1
PE Ahvioo & oletko se sinä puhujana/vieraana? (Säännöt kanavan lisätiedoista...)
1 year ago 02:14:19 1
PE Viikon Ahvio - Mitä jos USA:n voimavarat eivät riitäkään? & Toni Torppa!!!
8 months ago 01:48:21 1
KE 21 testiä Juhannusta varten
1 year ago 03:13:25 1
Suomen tila alkuvuonna 2024 / Torppa & Puolimatka
1 year ago 01:41:18 1
PE Ahvioo & Israel Extra & ?!
7 months ago 03:22:05 1
SU 18 Vieraana Toni Torppa, aloitellaan Ahviolla & Metsämäellä...
4 months ago 02:19:06 1
SU 18 Hiipuuko woke? Juha Ahvio, toim. Leena Metsämäki + vieraita?