Hamasin perustajan pojan haastattelu - tekstitetty suomeksi
Hamasin päämääränä on Israelin tuhoaminen
Tällä videolla nähdään MTV:n uutisaamun suorassa lähetyksessä näytetty haastattelu, jolla Hamas -järjestön perustajan poika Mosab Hassan Yousef kertoo totuuden tästä pahamaineisesta terroristijärjestöstä. Mosab on siis itse palestiinalainen syntyperältään, mutta hän kasvoi kuitenkin Hamasin johdossa toimineeseen isäänsä nähden ajan myötä aivan eri linjoille omassa ajattelussaan.
Tässä on lainauksia hänen omista sanoistaan videolta:
“Hamasin päämääränä on Israelin tuhoaminen eikä Palestiina nimisen valtion perustaminen.
Synnyin muslimiksi ja opiskelin islamin uskontoa hyvin huolellisesti. Tunnen Koraanin ja profeetta Muhammedin toiminnan. Mutta minulle selvisi, että islam ei ole muuta kuin vain pelkää valhetta ja se saa aikaan paljon ongelmia ympäri maailmaa. Tavoitteenani on paljastaa islamin valheet ja auttaa omaa kansaani näkemään valo ja Jeesuksen Kristuksen rakkaus.
Monet eivät tunne islamin todellista luonnetta. Minun tavoitteenani on kertoa heille islamin todellisesta luonteesta, koska oma kansani tarvitsee oikeuden elää vapaana omasta “jumalastaan“.
Suurin osa muslimeista on ns. perinteisiä muslimeja. He ovat syntyneet muslimeiksi ja heillä on islamilainen identiteetti, mutta suurin osa muslimeista ei kuitenkaan seuraa islamin käskyjä. Mutta kun he alkavat ymmärtämään islamia ja Koraania, ja alkavat sitten seuraamaan Muhammedin jalanjälkiä, silloin heistä tulee terroristeja. Al-Qaida, Hamas, Hizbollah ja kaikki muutkin terroristiryhmät seuraavat täsmällisesti islamin profeetta Muhammedin askeleita.“
1 view
69
17
9 months ago 01:24:40 1
#Ay-jäsenmaksuihin satoja euroja vuodessa – mitä maksuille saa vastineeksi? #220224
1 year ago 02:05:31 1
#231123 HÖYRYPÄÄT JA #SOTAHULLUT
1 year ago 00:04:06 1
terrori-isku oli Hamasin syntymäpäivälahja Putinille
1 year ago 00:09:04 1
Hamasin perustajan pojan haastattelu - tekstitetty suomeksi